Johan on ollut taas päivät. Sen jälkeen kun sain tietää leikkauspäivän ja sprirometriaan menon alkoi rintaani puristaa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Koska pelkään ylikaiken sitä, että jostain syystä leikkaus joudutaan perumaan oli tää jo mielestäni merkki, että nyt olen tulossa kipeäksi. Ensimmäisenä tuli mieleen keuhkoveritulppa, kuulun riskiryhmään, mutta kun olin jo pari viikkoa nukkunut yöt ikkunat auki...alkoikin tuntumaan siltä kun keuhkoputkentulehdus olisi tulossa...no niinpä tietenkin kun nyt ei ollut vuosiin sitä ollutkaan. Näitä kaikkia mietin sit parina päivänä ja perjantaina ku olin lähdössä pojan valmistujaistilaisuuteen tunsin kuinka paniikki vaan pahensi rinnan puristamista, oksetti ja itketti...no se meni sit jo paniikkikohtauksen piikkiin, otin rauhottavan. Ehkä sen tilaisuuden jälkeen vähän helpottikin mutta sitten taas eilen kipu alko olemaan tosi fyysistä, ihan järkyttävän raskas hengittää ja olin jo valmis lähtee päivystykseen, tuumin kuitenkin, että katson vielä yön yli.

Tänään sitten oli sovittu, että isäni tulee avokkinsa kanssa pojan valmistujaiskahville. Mulla oli niin järkyttävä olo, että meinasin jo perua koko homman mutten halunnut pojan mieltä pahottaa, kerroin kyllä jo viestillä et mä olen aika huonossa kuosissa ja meen sitten sänkyyn pötköttelee ku vieraat tulee...eihän ne mun juhlat ollu vaan sen.

Aamupäivästä sitten kun touhusin keittiössä, tein makaroonilaatikkoa ja väsäsin kakkua niin silloin padot räjähti...mä aloin itkee ihan  hysteerisesti, suoraan sanottuna paruin silmät päästäni...puolisen tuntia siinä meni kun sain itteni rauhottumaan, mutta uskokaa tai älkää...se pahin ahdistus meni ohi!

Ei tää tässä vielä ollu kaikki, ehkä toivottavasti saan itkettyä loputkin ulos pian :)

Tavallaan "jännä" juttu miten aina luulee tunnistavansa ahdistuskohtauksen ku se tulee, mutta kuitenkin se joka kerta tulee tilanteessa jossa ei tavallaan oo mitään syytä...se vaan pamahtaa niskaan yllättäen ku sata kiloa p*skaa! Nyt tosin luulen, että alkaa se kaikki jännitys jo purkautumaan mitä tän leikkausasian tiimoilta kasaantunu, mä oon pitäny itteni tosi kasassa vaikka sitä pähkäillykki melkein joka päivä 14 kuukautta aamusta iltaan ja nyt tän pahensi just toi pelko siitä, etten sairastu mitenkään ennen leikkausta...mulla on kaks viimestä olkaleikkausta aikoinaan jouduttu perumaan kun viikkoa ennen molempia leikkauksia tuli jotain...ensin sylkirauhasen tulehdus ja toisella kertaa laskimotukos jalkaan. No mut enivei...oli jotenkin rankaa ku kuitenki nyt tää ahdistus meni aika fyysiseksi, rajummasta psyykkisestä puolesta puhumattakaan.

Kerran on aiemmin ollu tälläi pidempi kohtaus, mutta silloin syy oli kuolemanpelko...pelkäsin ihan kauheesti lähtee koirien kanssa ulos kun ajattelin, että kuolen tonne kadun varteen ja sit pelkäsin käydä nukkumaan, että jos lopetan hengittämästä...mulla on uniapnea laite ja pistin sen päähän jo senkin takia et se pelastais mut auttamalla hengittämiseen...no en tiiä oisko auttanu, tuskin. Pojallekkin laitoin viestin jo et pitää huolen koirista jos mulle jotain sattuu. Mut jostain syystä sit keskellä yötä tuli sellai tuntemus, että hetkinen...tähän on paniikkikohtaus enkä siihen kuole...nukahdin ja heräsin aamulla ilman mitään pelkoja. Eihän se ollu paniikkikohtaus ku kesti niin kauan..mun terapeutti sano et ahdistuskohtaus enemmänki. Tällöin sit ajattelin, että onneks tajuun sit ens kerralla heti missä mennään jos alkaa tuntumaan samalle...mutta näin siinä sitten kävi etten tajunnu ku vasta tänään ku repesin itkuun. Mä olen sit vielä siitä outo, että en osaa pyytää apua kun en haluu häiritä ketään....en silloin aiemmalla kerralla soittanu mihinkään auttavaan puhelimeen koska en halunnu häiritä...en halunnu häiritä ambulanssiakaan vaikka luulin kuolevani.

Jees eli tällänen juttu tällä kertaa...oon aika tööt, silmät haluis jo nukkua, veto veks mut viel pitäs sinnitellä pari tuntia ni pääsee vasta nukkumaan. Eilenkin olin taas väsähtäny kesken läppärin sammutusta eli en ollu kerenny enää klikkaamaan sitä kohtaa missä ilmestyy Sammuta ..haha, joo, tätä sattuu muuten tosi usein, olen joskus herännyt keskellä yötä siihenkin et mun käsi on vielä näppäimistöllä :D

Mä lopetan nyt tän sekavan kirjotuksen ja katon josko jo iltapalan väsäis. Kivaa loppu sunnuntaita kaikille :)